Nomadina maailmalla: Voro iski

Viime viikonloppuna Fuengirolassa oli Feria Internacional de los Pueblos, ja torstaina lähdettiin sinne naapureiden kanssa. Juomaa virtasi vähän turhankin reippaasti ja viimeinen juna meni ajat sitten kun vasta kahden jälkeen päästiin edes feria-alueelle. Suomi-osastolla jatkettiin shottien voimalla (koska shottien vetäminen on aina hyvä ajatus) ja niinhän siinä kävi että käsilaukkuni varastettiin. Se oli mun vieressäni eikä siinä kohdassa ollut juuri edes ihmisiä mutta eihän siihen tarvita kuin yksi. Siinä meni avaimet, rahapussi ja kännykkä, ja harmittavasti mun ihana Desigualin käsilaukku! Sinällään ihme, että tämähän oli eka kerta kun mulla koskaan reissussa varastetaan yhtään mitään.

Kaverin kanssa oltiin takaisin kämpillä vähän ennen seitsemää aamulla ja onneksi täällä oli vara-avaimet. Kuoletin sim-kortin ja pankkikortin ja verkkopankin (tiedän, tyhmää pitää lompakossa mukana niitä tunnuslukuja). Lainapuhelin on matkalla Suomesta (kiitos siskon ja pikkuisen kummipojan jonka vanhan puhelimen saan), ja uusi sim on myös matkalla. Se tosin kiertää Varkauden kautta koska eivät lähetä ulkomaille. Pankin kanssa asioiden hoitaminen onkin sitten ollut aika tuskallista. Eivät lue viestejä koska vastaavat että tule käymään konttorilla, en saa neuvoja mitä voin tehdä, eivätkä vastaa mun kysymyksiini. Nyt on mennyt melkein viikko eikä uusia tunnuksia tai korttia ole tulossa edes. Pankin vaihto siis taitaa olla ajankohtainen…

Onneksi on ystävä joka lainasi rahaa ja sisko laittaa tänne rahaa tulemaan. Huomenna soitan pankkiin ystävän puhelimesta ja yritän saada asiaan jotain selvyyttä. Ja yritän pysyä rauhallisena ja kärsivällisenä puhelimessa, saa nähdä miten se onnistuu 😁. Kunhan pääsen käsiksi tiliini, vuorossa on kunnon shoppailupäivä! Naapureita vaihtuu nyt aika tiuhaan tahtiin eikä tässä ole kohta enää montaa suomalaista, etenkään kesäkuussa! Olen alkanut todella pohtia haluanko jäädä tänne pidemmäksi aikaa vai en. Siltähän tuntui vielä vähän aikaa sitten että täällä voisi olla pidemmän aikaa, mutta mieli on alkanut kääntyä jo muualle. Ehkä mä odotan että olen nukkunut kunnolla ja saanut järjestettyä asiat, ja pohdin sitten vasta enemmän tätä. Vaikka olenhan mä tunnettu nopeista liikkeistäni 😁.

Kaikkea ikävää on ollut viime aikoina, aallonharjalta menty aallonpohjalle, siis muutakin mitä nyt en jauha sen tarkemmin. Kaikesta selvitään joku päivä, aika helpottaa suruja ja murheita. Kaikki ovat kokemuksia, huonotkin, joskus vain saa ikäviä muistutuksia elämästä ja ihmisistä ja siitä mitä kannattaa tehdä ja keneen voi luottaa ja keneen ei. Valitettavasti nämä asiat tietää yleensä vasta jälkikäteen. Viime päivät mulla on siis ollut kaikkiaan erittäin huonot fiilikset ja olen nukkunut todella heikosti. Krooninen insomnia on melkoinen bitch! On aika ottaa siis viikon nappikuuri jotta saan nukuttua ja jotta elämä taas voittaisi. Juuri sopivasti on vielä vähän sateistakin ollut eilen ja tänään.

Tässä yhden biisin sanat. Jostain syystä tämä biisi on AINA saanut mut itkemään, jotenkin se vain kolahtaa. Jos haluatte kuunnella, löytyy Youtubesta tuosta https://m.youtube.com/watch?v=B89ONcp3GrU

Biisi on siis Make Tommila - Auringon lapsi

Synnyin kirkkaassa vedessä

Suuren metsän keskellä

Yksin ihmettelin

Asuin pimeässä metsässä

Suuren kiven sisällä

Yksin pelkäsin

Olenko auringon lapsi

Kun siitä yöllä unta nään

Vai olenko pimeän vanki

Ja pimeääni jään

Puut ovat täällä turvanani

Metsän marjat ruokaani

Mutta valon haluan

Valon joka joskus pilkistää

Ja unesta minut herättää

Mikä, kuka se on

Saavu jo valo

Sano sua rakastan

Kuinka kauan vielä yksin

Täällä odotan

Tule ja tuo lämmin säde metsääni

Tiedän sinä olet ainut ja pääset mun sisääni

Tuoko se aurinko josta unessa kerrottiin

Jää ainakin pieni toive että yhdessä herättäisiin

Hyräilen hiljaa yksinäni

Toivoen kuulet ääneni

Äänen pienen hiljaisen

Jos sen kuulet tule loistaen

Luo kotikiven sammaleisen

Minun poloisen