Semana Santa

Kiirastorstai-ilta tuli vietettyä Malagassa. Etukäteen olin vähän lueskellut, että pääsiäinen on täällä vuoden isoin juhla ja nimenomaan torstaina on kunnon kekkerit ja perjantai on hiljentymisen päivä. Busseille oli erillinen aikataulu koko viikolle ja bussireittikin oli vähän muutettu. Yksi kaveri vietti miehensä kanssa Malagassa pari päivää ja kolmistaan ihmeteltiin menoa. Melkoinen karnevaalimeininki joka kestää koko viikon. Mieleen tuli meidän vapputorit kun myytiin ilmapalloja ja herkkuja, ja lapsille pieniä rumpuja. Kuka hitto ostaa sellaisen penskalleen??? Alamedalta lähti kulkue 18.30 ja olimme vähän pettyneitä että tämäkö se nyt oli. Tosin ei me tapit nähtykään mitään!

Käveltiin Alamedan toiselle puolelle pikkukatua pitkin ja huomattiin että sieltä on tulossa kulkue. Ja se olikin aivan mahtava! Pari kuvaa laitan kulkueista. Just ja just ne mahtui sitä kapeaa katua kulkemaan, kirjaimellisesti jäi ehkä puoli metriä väliä! Soittokunnan rumpalit kun päräytti siinä vieressä niin korvat soi vähän aikaa. Väkeä oli aivan tolkuttomasti ja liikkuminen hidasta. Suurin osa kulkueisiin osallistuneista oli tuollaisia huppupäitä, mustia tai punaisia, kaiken ikäisiä. Jokaisella oli sauva tai pitkä kynttilä tai kuva kannettavanaan. Lapset katujen varsilla kättelivät kulkueessa kävelijöitä, ja kasasivat sellaista steariinipalloa johon kulkueesta kaadettiin isoista kynttilöistä steariinia. Joillakin näytti olevan se pallo aika isokin. En löytänyt onko sillä jokin merkitys vai onko se vain hupia. Kantajilla ei ollut huppuja vaan pelkät kaavut, nekin joko mustat tai punaiset. Ne kantamukset näyttivät aika painavilta, ja jotkut kantajat vähän kärsiviltä, vaikka yhtä kohti oli kymmeniä kantajia.

Kävimme syömässä Citronissa, ruoka oli oikein hyvää ja tämä ravintola oikein mainostaa ruokaa keliaakikoille. Jälkiruuaksi ottamani "Brownie to die for" piti jättää kesken kun ei vain mahtunut! Jäätelön kyllä söin kaikki (yllätys). Lähdettiin ravintolasta vähän ennen kymmentä ja kulkueita meni vieläkin joka puolella ja ihmismäärä oli varmaan kolminkertaistunut. Matkaa bussille oli vajaa kilometri ja aikaa siihen kului noin 40 minuuttia. Pääsin kuitenkin bussille ja kaverit lähtivät etsimään taksia hotellilleen. Bussi lähti reilut 10 minuuttia etuajassa koska se oli jo tupaten täynnä, eikä ottanut ketään matkalta enää kyytiin. Toinen bussi jäi keräilemään loput ihmiset matkaan. Bussi tuli siis nopeasti tänne (20 min), olin ensimmäinen joka jäi bussista pois ja onneksi olin lähellä ovea että pääsin sieltä ryysiksestä pois!

Bussit ovat luku sinällään täällä… olen maksanut matkasta Churrianasta Malagaan neljä eri hintaa. Emt-busseilla hinta on ollut 1,30 tai 1,35 ja M-busseilla 1,55 tai 1,65. Hinta Torremolinosiin on aina ollut 1,65. Ota nyt tuosta jotain selkoa. Nuo bussit eivät aina pysähdy samalla pysäkillä, esim. M-bussien ja emt-bussien pysäkit saattavat olla peräkkäin, tai sama, tai sitten ihan eri pysäkit. Tiheiten kulkeva M110 Malaga-Benalmadena (Torremolinos matkan varrella) menee tuota isoa tietä ja pysäkki Cruce Churriana on ihan lähellä. Malagaan mennessä pysäkki on tien toisella puolella mutta et mitenkään pääse tien yli! Suojatietä ei ole ja siinä kaistojen välissä on aita, ja liikenne on vilkasta. Ylikulkutie on jo seuraavan pysäkin kohdalla. Logiikka, anyone? Pysäköinnistä olen kirjoittanut jo aikaisemmin ja yksi päivä huomasin siihen vielä lisäyksen; kun purkaa lastia ravintolaan, kätevää on pysäköidä purun ajaksi bussipysäkille! Bussi pysähtyy sitten keskelle tietä ottamaan matkustajia kyytiin. Eikä se hermostuta yhtään ketään, tietenkään.

Uhosin että viikossa lyöttäydyn jonkun matkaan jonnekin, mutta arvatkaas vaan olenko niin tehnyt? No en tietenkään. Mutta olen käynyt enemmän Malagassa tai Torremolinosissa, yleensä Malagassa. Ja olen enemmän istuskellut tuossa etupihalla ja jutellut naapureiden kanssa. Sen verran olen virkistynyt että huhtikuussa lähden kielikurssille! Tablettini hajosi joten tilasin Gigantista uuden. Se ei toimita ulkomaille joten tilasin sen siskolle joka sitten toimittaa sen mulle, salmiakilla höystettynä. Täällä ei todellakaan ymmärretä karkkien päälle, hedelmäkarkitkin on semmoista pehmeää lössöä mistä en tykkää.

Naapurit eivät hirveästi käy Malagassa vaan yleensä Fuengirolassa, missä minä taas en juuri käy. En tullut tänne käydäkseni Centro Finlandiassa ja asioidakseni suomalaisten kanssa. Ja niitä suomifirmoja siellä riittää! Ymmärrän sen että jos asuu ulkomailla, välillä haluaa viettää aikaa suomalaisten kanssa, mutta kun monet viettävät aikaa vuodesta toiseen VAIN suomalaisten kanssa opettelematta edes espanjaa muuta kuin hola ja gracias. Tai turisti viikon kahden matkalla syö vain suomiraflassa ja hakee HK:ta ja Fazeria Mercadona Nordicasta. Fuengirolassa on jopa Avenida de Finlandia. Malagassa on huomattavasti enemmän sisältöä, mulle. Matkailu avartaa jos niin haluaa. Jos ei niin miksi matkustaa? Suomessa hoetaan että maassa maan tavalla, mutta ainahan se on koskenut vain ulkomaalaisia Suomessa, eikä koskaan suomalaisia ulkomailla. Sehän on vain hieno juttu että pidetään yllä suomalaisia tapoja.

Oho, tulihan vähän paasattua vaikka piti kirjoittaa upeasta illasta Malagassa! Tässä niitä kuvia torstailta.

Peilaamista Kyllikki Villan ajatuksiin

Olen lukenut ihan uudella ajatuksella ja uudella mielellä Kyllikki Villan Vanhan rouvan lokikirjan. Se on päiväkirja hänen matkastaan Etelä-Amerikkaan ja takaisin rahtilaivalla, 71-vuotiaana. Voin suositella lukemiseksi, ja muitakin hänen matkakirjojaan! Jotkut lausahdukset pistivät mut ihan tosissaan pohtimaan omia matkojani, etenkin nyt kun mulla on vain matka eikä mitään mihin palata. Siispä tässä niitä kohtia, jotka herättivät minussa jotain, ja oma ajatukseni perään. Ja mua ärsyttää että kappalejaot ei pysy kun lukeminen on sekavaa kun kaikki on yhdessä pötkössä!!!

 "Mutta mitä minä nyt siis en näe? Kyllä minä näen pohjimmaisen turhamaisuuteni, syvimmän turhamaisuuteni, joka saa minut lähtemään näille matkoillekin, että minua ihailtaisiin ja ihmeteltäisiin. Vaikka kyllä nämä matkat ovat auttamatonta vaihtelunhalua, pois rutiinista, ja sitten ne ovat protesti paikallaanolevaa elämää ja rahan ja omaisuuden keräämistä vastaan."
 "Tätäkö minä aina haluan, vai luulenko että tulee jotain ihmeellistä? Ja mitähän ihmiset luulevat minulla olevan näillä matkoilla, mitä ne luulevat minun kokevan, kun lähden aina uudelleen?"

En oikein osaa samaistua noihin teksteihin, paitsi vaihtelunhaluun, mutta oikeastiko joku matkustaa siksi että häntä ihailtaisiin? Suurinta osaa matkoilla tapahtuneesta ei tule koskaan kerrotuksi kenellekään, tai näytettyä kuvia paitsi pieni osa ladattuna Facebookiin ja sieltä ne katsoo kuka katsoo. Toisaalta, kyllähän sitä postaa sellaiset jutut ja kuvat, joiden ajattelee muitakin kiinnostavan sen lisäksi että ne tietysti ovat tärkeitä itselle. Onko se siten sitä turhamaisuutta? Samalla logiikalla jokainen mitään someen postaava on turhamainen enkä ole tuota mieltä. Ehkä en vain saa kiinni oikeasta ajatuksesta tuon takana. Sitä en kyllä koskaan ajattele, että mitä muut luulevat mun kokevan matkoillani, enkä luule mitään muidenkaan matkoista. Monesti tulee mieleen että se ja se asia pitää sitten kirjoittaa tänne, mutta monta niistä unohtuu enkä viitsi juuri muokata sitten kun olen jo tekstin julkaissut.

 "On aika ihanaa ja helppoa olla vanha nainen, jos vielä jotenkin pärjää."

Enpä vielä tässä 44 vuoden iässä tuohonkaan samaistu, mutta oli pakko kirjoittaa tuo kun aloin hymyillä itsekseni sitä lukiessa! Sitä odotellessa, ja toivon että aikanaan yhdyn tuohon! :)

 "Mutta en minä löydä mitään mielenkiintoisia paikkoja, en löydä postikortteja, lopulta en löydä paikkaa jossa olen ollut enkä paikkaa mistä bussi lähtee - miten tällainen ihminen lähtee maailmalle!" "Pitää löytää bussi, ja pahinta on, että kaupungissa pitää löytää sama bussi että pääsisi takaisin."

Se on jo varmaan tullut selväksi, ettei mulla ole pätkääkään suuntavaistoa, enkä usein erota edes oikeaa ja vasenta toisistaan. Voisi siis ajatella että miten ihmeessä olen itsekseni pärjännyt ympäri maailmaa. Kaikenlaisiin mielenkiintoisiin paikkoihin olen kyllä päätynyt vaikka monesti kävellessäni sinne tänne päädyn johonkin sivukujille narkkareiden tai kodittomien kanssa. Muilta voi tietysti kysyä ohjeita, mutta välttämättä yhteistä kieltä ei ole. Hyvä vinkki eksyneille matkaajille; kaikkialla hotellien respat puhuvat yleensä englantia joten jos löydät hotellin, käy sieltä kysymässä missä olet tai ohjeita minne olet matkalla. Kiitokseksi avusta ostan yleensä juoman tai postikortin tmv.

 "Nyt on semmoinen tunne etten voi keskittyä yhtään mihinkään. On taas kello viiden kriisi."

Mitäpä muuta tähän voisi sanoa kuin että näitä hetkiä tulee, pidemmillä reissuilla. Viikossa ei ehdi vielä kehitellä aikataulua kriiseille. :D

 "Vähän yli viisi. Ehkä olisi syytä syödä päivällinen sosiaalisista ja psykologisista syistä... Mutta tämäkin on teennäistä ja järjetöntä tämä minun kaiket iltapäivät ja illat yksin olemiseni. Ei tämä nyt mitään kovin syvällistä oloa ole. Onhan se tietysti jonkinlaista yksinolon sietämistä, mutta pitäisi olla jotain enemmän."

Koska olen ERITTÄIN introvertti, yksinoleminen ei ole sietämistä vaan parasta maailmassa. Mutta olen tätä miettinyt paljon viime aikoina. Tässä talossahan lähes kaikki tuntevat toisensa, paitsi minä en tiedä kuin muutaman nimen. Moni viettää aikaa seurassa tuolla pihalla mutta itse en oikeastaan koskaan osallistu. Menen ulos lukemaan kun ei juuri kuulu ääniä = siellä ei ole montaa ihmistä. Ei, en ole ujo enkä arka (enkä todellakaan hiljainen), mua ei vain kiinnosta. Tai oikeastaan ei vain tule mieleen, jos joku pyytäisi olisin heti valmiina lähtöön! Nyt kun olen saanut levättyä pari kuukautta, voisi tässä asiassa vähän aktivoitua. Moni käy autolla esim. Fuengirolassa vähän väliä, mutten ole kertaakaan kysynyt pääsisikö yksi liftari kyytiin. Ennemmin lähden yksin bussilla ja harhailen sinne tänne ja katson mihin päädyn, eli eksyn, tällä kertaa. Taidan ottaa tavoitteeksi että viikon sisään olen lyöttäytynyt jonkun matkaan JONNEKIN. En ole edes yhdessäkään tämän kylän baarissa käynyt! Kirjoitin tätä tekstiä kahdessa osassa ja kävin välillä ulkona lukemassa, siihen aikaan kun tuossa etupihalla monesti on porukka. Ja tietysti nyt siinä ei ollut ketään! :D

 "Tämä on niitä yksinolon aallonpohjia, jolloin tuntuu että jos minä en ole kenellekään olemassa, jos tällä hetkellä kukaan ei kysele minusta eikä ajattele minua, olenko minä olemassa?... Mutta tämä laiva...on minun yksinäisyyteni paikka, ja vaikeinta minulle on se, ettei ole mitään yhteyslankoja mihinkään päin. Minun on vaikea ajatella olevani olemassa ilman joitakin ihmisiä, joille minä ehkä jotain olisin."

Hassua ajatella, että jonkun PITÄISI kysellä mun perääni, mutta näin some-aikana ei sille varmasti ole tarvetta. Ja kyselee se isosisko aina joskus mun perääni. ;) Silti koen olevani olemassa vaikkei kukaan mua ajattelisi. En usko että kaikkia ihmisiä joku ajattelee joka hetki muutenkaan. Tilanne olisi varmaan toinen jos ei olisi mitään yhteyksiä siskoon ja kavereihin viikkokausiin, tai jopa kuukausiin. Mun kohdalla tosin menisi todennäköisesti aika pitkään ennen kuin se alkaisi vaivata mua... Ekalla Australian reissulla viivyin pari kuukautta ja soitin sieltä kerran. :D Tosin sähköpostia tuli kyllä kirjoitettua.

 "Ja silloin kun on syvästi yksin jonkin tällaisen asian kanssa, siinä kai sitä sitten koetellaan. Kotona löytyy aina joku jolle äkkiä soittaa, mutta matkalla niissä tilanteissa on yksin. Se on ehkä matkan idea. Itsensä koetteleminen."

Mulla kun tämä "minä itte"- vaihe ei ole koskaan mennyt ohi niin aika harvoin omissa asioisa pyydän kenenkään apua. Omillani olen ollut omasta valinnastani, eikä sitä voi kiistä etteikö koskaan olisi niitä hetkiä jolloin se rassaa. Matkalla se myös joskus rassaa, lähinnä siksi että kaikki on omalla vastuulla. Kaikki asiat pitää itse selvittää ja hoitaa. Niin paljon kuin pidänkin matkan suunnittelusta, joskus olisi kiva että joku muukin tekisi jotain. Tai kun väsyttää, joku sanoisi että lepää hetki, minä järjestän. Lämmittäisi kun paleltaa, kävisi kaupassa kun omat jalat on kipeät ja rakoilla kaikesta kävelystä jne. Ei mulle silti matkan idea ole koettelemukset ja niistä selviytyminen, vaan kokemukset. Ja koska haluan aina nähdä uusia paikkoja. Ja koska en voi olla paikoillani.

 "Rudi (toinen matkustaja, toim. huom.) sanoo avoimesti, tuolla kannella kun puhutaan, että hänellä on matkalla kotiin ikävä ja kotona matkalle ikävä. Minä sanoin hänelle: se on hyvä, niin pitääkin olla. Kaipuu pitääkin olla." "Olen yhdellä matkalla ja kaihoilen toisia - hullu ihminen."

Kaipuuta mullakin on, mutta ei oikeastaan ikinä kotiin! Kaipuu on aina uusiin paikkoihin ja kokemaan uusia asioita. Toissakesänä kiertelin kuukauden ympäri Eurooppaa ja kun koti lähestyi, mulle alkoi iskeä suorastaan pakokauhu. Ajatuksena oli vain EI EI EI!!! En tahdo, haluan kääntyä takaisin! En muista koskaan poteneeni varsinaista koti-ikävää. Tuo jälkimmäinen lainaus siis osuu erittäin hyvin. Taisin syntyä nomadiksi. ;)

 "Herbert tosin juuri sanoi, että mitään ei pidä toistaa eikä pidä yrittää kokea samaa uudelleen, että samaan virtaan ei voi astua - sehän on ihan totta. Puhuttiin nimenomaan paikoista ja matkakokemuksista."

Tjaa... kyllä olen joissain paikoissa saanut saman kokemuksen ja tunteen uudestaan. Mutta onko siinä jotain vikaa että samassa paikassa saa aina uuden kokemuksen? Sehän on just aivan huippua että vaikka kuinka monta kertaa olisi käynyt jossain, löytää siitä edelleen jotain uutta!

Oho, tulihan pitkä teksti. Kiitos ja anteeksi niille jotka tähän asti jaksoi. Tähän lopuksi vielä kirjan aika viime sivuilla ollut lausahdus, vaikken kyseistä aineta käytäkään. Sen sijaan naistenpäivän kunniaksi otan vähän sangriaa. ;)

"Viluttaa, täytyy ottaa konjakkia."

Kielikurssi- ja matkasuunnitelmia

Onpas mennyt aikaa edellisestä postauksesta! Olen edelleenkin vain möllöttänyt (säälittävää), mutta nyt alkaa olla jo pirteä olo. Tänään oli sadepäivä, joten mikäs sen mukavempaa kuin lähteä Malagaan shoppailemaan. Bussimatka kestää reilut 40 minuuttia ja hinta päätähuimaava 1,30 €. En ottanut kuin yhden kuvan kun sateiset kuvat ei ole niin kivoja. Myöhemmin sitten tutustun Malagaan vähän enemmän, nyt vain kiertelin kauppoja ja ostin kaikkea tarpeellista (ihan oikeasti!). Koska mulla ei ole suuntavaistoa, pyörin vain siellä sun täällä ja jälleen kerran jotenkin ihmeen kaupalla löysin taas oikean bussipysäkin. Tulin takaisin bussilla joka kiersi Guadalmarin kautta ja ihailin ihania taloja... Tässä vaiheessa jo aurinkokin taas paistoi, mutten viitsinyt ottaa kuvia kännykällä bussin ikkunan läpi. Teidän pitää siis vain uskoa mun sanaani että hienoa seutua :). Muistaakseni en ole kertonut aikaisemmin tästä ympäristöstä. Malagan lentokenttä on tässä Churrianassa, itse asiassa ihan vieressä ja koneet jylistää tästä aika matalalla niin että välillä ikkunat helisee. Eipä sitä enää juuri edes huomaa. Kauppareissulla on kiva katsella laskeutuvia lentokoneita kun ne on niin lähellä. Vieressä on myös Nato-alue! Lähes vastapäätä taloa on jonkinlainen yökerho, mutta en ole kertaakaan kuullut sieltä mitään meteliä! Kielikursseja olen katsellut, ja viikon intensiivikursseja aloittelijoille ilman majoitusta löytyy ainakin Malagasta. Yritän vielä etsiä löytyisikö vastaavaa Torremolinoksesta koska se on lähempänä. Tänään bussissa joku nainen hirveästi selitti mulle jotain käsistään ja ranteistaan ja minä vain nyökyttelin ja hymyilin sujuvasti vaikkei ollut hajuakaan mitä se mulle kertoi. Paikalliset tosin puhuu niin nopeasti että kestäisi aika kauan ymmärtää kaikki, mutta olisi kiva tietää edes mistä on kyse. Olen suunnitellut pientä kierrosta, kiinnostavia paikkoja olisivat Granada, Cordoba, Sevilla, Gibraltar, Marokon puolella Tangier ja Tautou, ja Lagos Portugalissa. En tiedä käynkö kaikissa, ainakaan samalla reissulla, mutta ehkä viikon pyrähdyksen voisi tehdä kielikurssin jälkeen. Tai sitten käyn muut maat ensin ja kierrän Andaluciaa kielikurssin jälkeen. Matkojen suunnittelu on vain aina niin kivaa! Laitan sen yhden kuvan Malagasta ja tuo toinen on seinäkirjoitus täällä Churrianassa. Mun mielestä se on sympaattinen tuon hymiön kanssa. ;)

Espanjalaisia autoilijoita ja maanjäristyksiä

Mulla oli sellainen luulo, että täällä ajetaan kuin kaistapäiset, tööttäillään ja heilutetaan nyrkkiä ja suojatielle saa astua henkensä uhalla. Enpä olisi voinut olla enempää väärässä! Ensinnäkin missään ei ole näin kohteliaita autoilijoita jalankulkijoita kohtaan, autot pysähtyvät AINA kun olen menossa suojatielle. Kukaan ei kaahaile eikä pui nyrkkiä ja olen tainnut töötin äänen kuulla yhden kerran. Leppoisia nämä latinot. Sen sijaan parkkeeraus on ihan oma lukunsa. Keskelle suojatietä voi aivan hyvin parkkeerata. Samoin keskelle risteystä, vaikka poikittain. Tai liikenneympyrään, ei se ole niin justiinsa. Moni laittaa vielä hätävilkut päälle siksi aikaa kun käyvät asioilla tai kaupassa tai vaikka syömässä. Eihän se silloin ole parkissa :D Ilmeisesti tämä systeemi on kaikille ok, koska ei se ketään leppoisaa latinoa hermostuta, nätisti vain kiertävät "parkissa" olevan auton. Laitan pari kuvaa tuosta parkkeeraustyylistä. Muuten olen vain lepäillyt ja nukkunut. En edes tajunnut kuinka väsynyt oikeasti olin. No, tulinhan tänne juuri lepäämään ja rentoutumaan. Olen aivan 100% varma, että tein oikean ratkaisun kun en lähtenyt Aasiaa kiertämään. Enpä ole juuri puhunut kenellekään tai käynyt yhtään missään, juuri naapureita jaksan tervehtiä. Ehkä tästä vielä kevään mittaan vähän aktivoidun... Viime päivinä on ollut aurinkoista, mutta kova tuuli! Piti irtotavarat parvekkeelta pelastaa sisälle kun olivat lentoon lähdössä. Enemmän tuo tuuli vaikutta kuin maanjäristys! Niin, tuli siis pari viikkoa sitten koettua elämäni ensimmäinen maanjäristyskin. Muistaakseni voimakkuus oli 6,3 Richterin asteikolla. Kuulemma ensimmäinen järistys kesti noin minuutin, itse tosin heräsin vasta lopussa muutamaksi sekunniksi... Jälkijäristyskin oli kuulemma, mutta sitä mulla ei ole mitään havaintoa. Olen aina vitsaillut, että varmaan maanjäristyskään ei mua herättäisi, mutta eihän se ollutkaan vitsi vaan ihan totta! Oli silti jännä herätä ennen puoli kuutta aamulla siihen että koko talo tärisee. Se meni kuitenkin samantein ohi joten jatkoin uniani nousematta sängystä. Suomen paskalehdissä toitotettiin kuinka maanjäristys iski suomalaisten suosimalle turistialueelle ja kuvaukset oli aika erilaisia kuin oma kokemus. Parvekkeellani ollut tyhjä ämpäri ei siitä tärinästä edes liikahtanutkaan että niin hurjaa se oli. Täällä siis vain jatketaan möllöttelyä ja nautitaan keleistä, yksi ukkosmyrsky on ollut, eli yhtenä päivänä satanut! Välillä on yli 20 astetta lämmintä, etenkin tuossa etupihalla on joskus jopa kuuma kun siihen paistaa aurinko suoraan. Pistän pari kuvaa tästä talostakin, ja yhden kivan kuvan jonka otin kauppareissulla tänään. Ja mistähän ihmeestä johtuu että kirjoittaessa on kappalejaot mutta kun julkaisen niin koko teksti on yhtä pötköä???

Asettuminen ja sekalaisia ajatuksia

Kaksi viikkoa takana ja olen vähitellen asettunut. Kaupoista on löytynyt kaikki tarvittava eikä mitään ongelmia ole tullut eteen. Muiden asukkaiden kanssa on tullut muutamia sanoja vaihdettua, tai lähinnä he ovat tulleet mulle esittäytymään ja juttelemaan kun minä olen möllöttänyt tyypillisenä epäsosiaalisena itsenäni. Välillä oli viileämpiä ja pilvisiä päiviä ja ehdin jo tylsistyä, mutta tänään on ollut oikein kesäinen päivä. Siispä otin bussin kohti Torremolinosta. Bussit menevät tästä ihan läheltä, ja hinta on niinkin kova kuin 1,65 €. Mulle tuli jo mieleen että kun tämä Churrianan raitti on jo parissa viikossa tullut tutuksi, eikä elämä tällä kylällä ole kovin vilkasta, että mitä jos keväämmällä siirtyisi vilkkaampiin maisemiin. Bussin lähestyessä Torremolinosta tajusin että EI! Hotellia hotellin perään, souvenirs, sex shops, english breakfast, valioliigaa jne. Korkeita hotellirakennuksia, täysin persoonattomia, ei sisältöä, ei tunnetta. Menisi siellä just viikon löhöloma mutta ei enempää. Skippasin keskustan erittäin nopeasti ja siirryin rantakadulle, joka on oikein nätti! Rantaravintolat suurelta osin ovat vielä kiinni, mutta löytyi onneksi yksi josta sain tortilla espanolan. Ranta on upea, monta kilometriä hiekkarantaa. Sesonkina varmasti tupaten täynnä, mutta nyt sopivan rauhallinen meikäläiselle. Huhtikuussa saan siellä varmaan jo paniikkikohtauksen... Olin todella onnellinen kun pääsin takaisin Churrianaan, rauhalliseen andalusialaiseen kylään, josa naapuritalon papparainen tervehtii aina kun näkee mut parvekkella. Haluan oppia espanjaa, jotta voisin käydä jotain keskusteluja hänen kanssaan. Toistaiseksi olen osannut sanoa vain että olen Suomesta ja hyvää kuuluu. Se keskustelu oli aika lyhyt. Toistaiseksi olen enimmäkseen levännyt ja vieläkin huomaan olevani aika väsynyt. Siltikin olen jo alkanut katsella että mitäs täällä voisi tehdä espanjan opiskelun lisäksi (jota en siis vielä ole edes aloittanut). Couchsurfing-tapaamisia on Malagassa, ja niihin aion mennä johonkin mukaan tapaamaan paikallisia ja expateja. Laitan vielä kännykästä joitakin kuvia, ensin muutama kuva Churrianasta ja sitten Torremolinoksesta. Vai Torremolinosista? Nuo punaiset kukat ovat tältä samalta kadulta, ihan parin talon päässä, ja ihailen niitä joka kerta kun kävelen siitä ohi, eli oikeastaan joka päivä. Ja tässä kuvia rantakadulta, joka pohjoisessa päättyy mun "lähirannalle" parin kilometrin päähän. Mukana myös kuva siitä mitä tarkoitin kun kirjoitin hotelleista.

Perillä!

Malagassa ollaan! Tai tarkemmin sanottuna Churrianassa mutta Malagaan tämä kuuluu. Lennot olivat ihan suht ajallaan. Nukuin edellisen yön tosi huonosti joten olo oli tosi huono koneessa. Onneksi toisella lennolla, Kööpenhaminasta Malagaan, sain hieman nukuttua ja sen jälkeen olo oli paljon parempi. Lento kun lähti Helsingistä niin tuli sellainen "nyt sitä mennään" tunne. Saavuttuani Malagaan hymyilin kuin idiootti kun oli niin lämmin! Asunnossa on kaikki tarvittava ja kaikki toimii. Ensikohtaamiseni kaasuhellankin kanssa sujui yllättävän kivuttomasti. Muistin jopa kokkaamisen jälkeen sulkea kaasun. Mulla on ihanan iso parvekekin! Siltä on tosin näkymät suoraan naapuritaloon. Tässä talossa asuu tällä hetkellä suurin osa suomalaisia ja aulasta löytyy suomalaisia kirjojakin. Ja sauna löytyy! Tänään olen kierrellyt lähinaapurustoa ja hain vielä lisää tavaraa kaupasta. Lähimpään kunnon markettiin on noin kilometri vain matkaa. Ihanaa ostaa tuoreita hedelmiä ja vihanneksia! Ja ostin pienen pullon cavaa joka on suunnitelmissa korkata illalla. Läheltä löytyy mm. McDonalds, Burger king ja Ikea. You know, ne perinteiset espanjalaiset. Telkkarista en ole löytänyt kuin dubattuja ohjelmia. Vähitellen alkaa iskostuman että nyt sitä ollaan Espanjassa. Seuraava ajatus oli että mitäs nyt. Tässäkö tämä nyt on. No ei sentään, Andalusiassa riittää tutkailtavaa, saati sitten kun lähtee vielä vähän pidemmälle. Minä taas hötkyilen heti ties minne vaikken ole vielä edes kokonaan rinkkaani purkanut. Järkevä ihminen olisi ennen lähtöä varmistanut että mukana on oikea piuha, jolla saa kameran liitettyä tablettiin. Minä sen sijaan olen napannut ties minkä piuhan, joka ei sovi kameraan eikä tablettiin. Siispä joudutte tyytymään kännykällä otettuihin kuvin, jos saan niitä liitettyä tänne jotenkin... Terveisin tekniikan ihmelapsi. Viikonloppuna ajattelin lähteä käymään Torremolinosissa ja ehkä Malagassa. Tästä läheltä menee busseja joka suuntaan eikä junallekaan ole pitkä matka. Torremolinos on myös kävelymatkan päässä. Sen verran epänomadi muuten olen että ostin kentältä lähtiessäni mukaan pussillisen salmiakkia!

Lähtö lähestyy

Huomenna aamulla on lopultakin lento, toivottavasti. Lunta pyryttää taivaan täydeltä ja tänään joitakin lentoja on peruttu ja monta lentoa on ollut myöhässä. Myöhästyminen ei haittaa koska mulla on reilut 3 tuntia aikaa Kööpenhaminassa. Kelin puolesta on siis täydellinen hetki lähteä vähän lämpöisempään. Pidetään peukkuja ettei aamulla mun lentoa ole peruttu ainakaan! Tänäkin aamuna oli aikainen herätys ja lähdin kohti Helsinkiä. Bussikuski totesi että olet vissiin tuota ennenkin tehnyt kun heitin rinkan selkääni. Ehkä joskus joo… 😃 Huomenna on sitten herätys klo 4. Yikes. Tiedättehän miten rakastan aikaisia aamuja. Tavaraa mulla on mukana tosiaan vain rinkallinen, sen paino on noin 16 kg. Talvivaatteita ei lähde mukaan kuin pipo ja hanskat eikä ole suunnitelmissa käyttää niitä hetkeen. Nyt kun olen lentokenttähotellissa niin lopultakin alkaa vähän tuntua siltä että kohta mennään! ☺ Seuraavan kerran päivitän sitten Malagasta!